Luodaksemme uutta, emme tarvitse mitään uutta.
Me haluamme ratkaista tekstiilijätteen aiheuttaman ympäristöongelman ja samalla keventää tekstiiliteollisuuden aiheuttamaa kuormitusta maailman luonnonvaroille. Teknologiamme synnyttää uutta ja arvokasta Infinna™-uusiokuitua tekstiiliteollisuuden jätteestä, joka päätyisi muuten saastuttamaan ympäristöä kaatopaikoilla ja polttouuneissa.
Lisäämme myös omaa uusiokuitutuotantoamme ja valmistelemme parhaillaan ensimmäisen kaupallisen mittaluokan tehtaan rakentamista. Monet maailman johtavista vaate- ja tekstiilibrändeistä ovat jo valmistaneet Infinna™sta farkkuja, huppareita, t-paitoja, mekkoja ja paljon muuta. Yhdessä teemme tekstiilien kiertotaloudesta arkipäivää.
Teknologiamme tekee laittaa kuidun kiertoon
Patentoidun teknologiamme avulla teemme tekstiilijätteestä arvokasta raaka-ainetta. Kuluneet farkut, nuhruiset t-paidat ja muut käytöstä poistuneet puuvillarikkaat tekstiilit muuttuvat käsissämme upouudeksi tekstiilikuiduksi, joka näyttää ja tuntuu pehmeältä ja luonnolliselta kuin puuvilla.
Yksi teknologiamme hienouksista piilee sen kyvyssä käyttää raaka-aineenaan myös muita runsaasti selluloosaa sisältäviä jätevirtoja, kuten pahvia, paperia tai jopa vehnän- ja riisinolkea.
Keräys ja lajittelu.
Kaikki alkaa poistotekstiilistä ja sen lajittelusta. Puuvillasta tehdyt tekstiilit soveltuvat prosessiimme parhaiten.
Perkaus.
Tekstiileistä poistetaan vetoketjut, napit ja muut vierasesineet ennen kuin ne revitään hienoksi silpuksi.
Kuitujen erottelu.
Selluloosa otetaan talteen erottamalla se muista materiaaleista, kuten polyesterista. Myös väriaineet ja kankaiden käsittelyaineet poistetaan tässä vaiheessa.
Karbamointi.
Selluloosa reagoi urean kanssa ja syntyy selluloosakarbamaattipulveri.
Liuotus ja kehräys.
Selluloosakarbamaattipulveri liuotetaan nesteeksi. Nestemäisestä selluloosasta suodatetaan jäljelle jääneet epäpuhtaudet. Selluloosaliuos märkäkehrätään ja neste kiteytyy uusiksi kuitufilamenteiksi.
Infinna™
Kuitufilamentit leikataan katkokuiduiksi, pestään ja kuivataan, ja voilà – laadultaan uudenveroinen Infinna™-uusiokuitu on valmis siirtymään tekstiilituotantoketjun seuraavaan vaiheeseen.
Toimitus.
Infinna™ toimitetaan langan valmistajille ja siitä edelleen kankaan valmistajille. Kuitu voidaan toimittaa myös kuitukankaan valmistajille, jotka voivat valmistaa siitä esimerkiksi puhdistusliinoja tai vaikka vaippoja.
Uutiset
Infinited Fiberin uutisia ja kuulumisia saatavilla englanniksi täällä.
JACK & JONES and Infinited take the next step in their collaboration, and release a 2nd product made with INFINNA™ fiber
Infinited Fiber selected to the list of Circular Solutions for Nature
Infinited Fiber Company Welcomes New Board Members
Yhdessä kohti kiertotaloutta.
Liity edelläkävijöihin!
Me olemme tekstiiliteollisuuden kehityksen suunnannäyttäjiä. Seuraavaksi aiomme avata Suomeen lippulaivatehtaan, joka tuottaa tekstiilijätteestä synnytettyä InfinnaTM -uusiokuitua asiakkaillemme ympäri maailmaa.
Olemme kasvaneet nopeasti ja edessä on vielä kilometrejä tarvottavana. Etsimämme työkaverit ovat ketteriä ja oma-aloitteisia, tyyppejä, joiden kanssa saavutamme yhdessä mielettömiä asioita. Oletko valmis käärimään hihat ja rakentamaan kanssamme kestävämpää tulevaisuutta?
Me ollaan kuitutaikureita kaikki
Me tykkäämme tehdä asiat vähän eri tavalla. Olemme ylpeitä arvoistamme, jotka innostavat meitä ja vievät tekstiilialaa eteenpäin. Tätä on Infinited Fiber Company:
Sisulla ja sydämellä.
Työllämme on tarkoitus: tuoda muotiin iloa ja toivoa tekemällä tekstiilien kiertotaloudesta totta. Olemme pieni mutta pippurinen porukka, joka muuttaa tekstiiliteollisuuden pysyvästi paremmaksi – sisulla ja sydämellä.
Uteliaita luonnostaan.
Meille jokainen päivä on mahdollisuus oppia uutta, kyseenalaistaa ja innovoida. Olemme monipuolinen joukko loogisia ajattelijoita, joita motivoi halu löytää uusia ratkaisuja, molekyyli kerrallaan.
Yhdessä enemmän.
Muutos on kiinni meistä jokaisesta. Laitamme hihat heilumaan, teemme yhteistyötä ja hoidamme homman maaliin. Ei tämä aina helppoa ole, mutta pirun hauskaa kylläkin!
Nyt tiedät, mistä meidät on tehty. Haluatko liittyä joukkoihimme?
Jos lähetät meille avoimen hakemuksen, kerrothan ainakin:
Mitä haluaisit meillä tehdä?
Mitä supervoimia tuot porukkaamme?
Yhteystiedot
Haluatko tehdä kanssamme maailmasta vähän paremman paikan tai kenties kuulla lisää toiminnastamme?
Muutos on tunnustettu
Suurin palkinto meille on nähdä, kuinka teknologiamme tekee tekstiilien kiertotaloudesta totta. Tietysti olemme myös kiitollisia ja ylpeitä näistä alan tunnustuksista. Vaikuttaa siltä, että olemme tehneet jotain oikein.